TAM
31
2007
Pohjustus vaihto-opiskeluun
Lisätty: 31.01.2007 - 14:54 kategoriaan PohjustusOlen 22-vuotias miespuolinen nuori, joka viettää nykyisin yönsä Kotkassa. Opiskelen Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa tuotantotaloutta toista vuotta ja nyt olen lähdössä opiskelemaan FH Joanneumiin Global Business Program -koulutusohjelman puitteissa kahdeksi lukukaudeksi. Tuleva kouluni sijaitsee Itävallan Grazissa; Graz on maan toiseksi suurin kaupunki 270 000 asukkaallaan.
Toivon, että tulevista kokemuksista vieraassa maassa ja kulttuurissa tulee olemaan tulevaisuudessa hyötyä itselleni (blogista copy-pastella loppuraportti :D), sekä mahdollisesti tätä blogia lukeville - ehkä vaihtoa suunnitteleville nuorille.
Vaihto-opiskelemaan lähteminen on suuri muutos elämässä. Uskon, että kaikki vaihtoon lähtevät kasaavat suuret odotukset tulevalle kokemukselle - minä ainakin. Odotuksia, jännitystä ja muuta kihelmöintiä riittää. Jos tästä ei muuta saa, niin ainakin opiskelu ulkomailla näyttää hyvältä CV:ssä, eikä siitä varmasti ole haittaa työmarkkinoilla. Kielitaidonkin luulisi paranevan huomattavasti. Itselläni koulutus tulee olemaan englanniksi ja muusta elämästä onkin sitten selvittävä saksalla. Saksaa olen opiskellut yhden pakollisen kurssin viime vuoden keväällä - enkä voi sanoa, että se olisi kovinkaan hyvin mennyt. Paljon kieliongelmia on siis odotettavissa. :D
Olen monesti kysynyt itseltäni miksi lähden juuri Itävaltaan, enkä ole kysymykseen vieläkään saanut vastausta. Vaihtoehtoina itselläni oli monia muitakin maita, jotenkin Itävalta vei voiton. (Viisaampi olisi valinnut maan jossa on ympärivuotinen kesä. :D) Toivottavasti maalla on sellaista annettavaa, että saan kysyjille vastauksen.
Lentokoneeseen nousuun on aikaa noin viisi päivää ja 18 tuntia. Mistäköhän kävisin ostamassa matkalaukun?
Arvostele tämä blogaus
Ei kommentteja!
